Kelownan keikka

Viime lauantaina meidän piti lähteä Kelownaan tapaamaan ystävääni Vickietä. Pakkasimme, heräsimme kukonlaulun aikaan, söimme, puimme ja raahasimme matkatavarat läheiselle hotellille, josta lähti lentokenttäbussi Victorian lentokentälle. Tsekkasimme itsemme sisään koneeseen ja menimme odottamaan pääsyä koneeseen.

Paitsi, että kone ei ollut paikallaan ja ulkona oli hirveä hernerokkasumu. Ensin ilmoitettiin, että kone ei pääse vielä laskeutumaan ja odotettavissa on noin tunnin viivästys matkaan, sitten noin puolen tunnin kuluttua kerrottiin, että koko lento on peruttu.

No, menimme WestJetin tiskille (siis piiiiiiitkän jonottamisen jälkeen) selvittämään mitä vaihtoehtoja olisi. Yksi olisi ollut lentää myöhemmin lauantaina Calgaryyn ja sieltä Kelownaan (olisi tarkoittanut lähinnä koko päivää lentokentällä - ei kiitos) ja toinen oli siirtää lento sunnuntaiksi ja kolmas rahat takaisin ja forget it.

Siirsimme lennon sunnuntaiksi ja samalla vaihdoimme paluupäivän maanantaista tiistaiksi, että edes jotain ehtisimme Kelownassa tekemään. Saimme taksisetelit ja ruokasetelit lentoyhtiöltä, joten no problem. Harmittihan se vähän, mutta kotona sitten vähemmän, kun huomasin, että olin unohtanut Tuomaksen Halloween-asun ja Vickien pyytämän kirjan kotiin.

Kelowna on muuten kaupunki Okanagan-järven rannalla suurinpiirtein Vancouverin ja Calgaryn puolivälissä. Alue on tunnettu hedelmä- ja viinitarhoistaan. Kuulin itseasiassa eilen uutisista, että hedelmätarhat (omenia, päärynöitä, kirsikoita, luumuja, persikoita yms) ovat vähentyneet Washingtonin kilpailun vuoksi ja viinitarhojen määrä on muutamien vuosien aikana kasvanut parista kymmenestä yli sataan. Joskus aiemmin alueella tuotettiin lähinnä hedelmäviinejä, mutta nyt siis oikeita viinejä. Alueella on kesällä kuivaa, aurinkoista ja lämmintä. Viinitarhoilla onkin isot kastelujärjestelmät.

Vickie on sukututkimusystäväni, jonka kanssa olen ollut yhteyksissä jo 90-luvulta lähtien. Kuten jo aiemmin eräässä postauksessani kerroin, hänen Tuulari-sukunsa tulee Lapualta. Hän on käynyt Suomessa kaksi kertaa. Hän kävi myös luonamme Tallinnassa vuonna 1999. Aiemmin tänä syksynä Vickie pistäytyi luonamme täällä Victoriassa.

Vickie oli meitä sunnuntaina aamupäivällä lentokentällä vastassa. Lähdimme ajamaan kohti Salmon Armia, jossa Vickien äiti Mavis ja poika George asuivat.

Söimme lounasta Georgen ja hänen perheensä luona. Tuomas oli innoissaan, kun Georgen tytöt (8 ja 11 v) esittivät hänelle voimistelutemppuja - kärrynpyöriä ja muuta sellaista. Georgen koira sai taas jälleen kerran varauksettoman ihailun osakseen ja tyttöjen kaniakin Tuomas silitti.

Tuomas pääsi osallistumaan lasten Halloween-tapahtumaan paikallisessa ostoskeskuksessa yhdessä Georgen tyttöjen kanssa. Tuomaksellahan oli jo Halloween-asu valmiina, kun olimme ostaneet pandakarhupuvun Victoriassa pidettyihin taaperoiden pippaloihin.

Salmon Armissa asui aikoinaan paljon suomalaissiirtolaisia. Monet olivat kotoisin juuri Lapuan seutuvilta ja aluksi rakensivat Kanadan rautateitä ja myöhemmin työskentelivätkin niiden palveluksessa. Kävimme myös White Lakessa, jossa Vickie asui lapsena. Näimme upeita vuorimaisemia ja kirkkaina kuultavia järviä sekä paljon kanadalaista maaseutua.

Kelownan ja Salmon Armin ympäristössä syysvärit hehkuivat paljon kirkkaampina kuin täällä Victoriassa, jossa ruskaa tuskin onkaan. Eihän täällä ole ollut pakkasiakaan. Illaksi palasimme lähelle Kelownaa Joe Richin laaksoon, jossa Vickie asuu miehensä Joen kanssa. Joe oli paistanut meille mehukasta kinkkua. Ei kuitenkaan tullut joulu mieleen, sillä kinkku oli sivelty ruskealla sokerilla. Kinkun kanssa oli porkkanoita, vihreitä papuja ja perunasuikalelaatikkoa. Hieno Halloween-aaton ateria siis.

Itse olin varmaankin ylittänyt itseni ja vein tuliaisiksi itse tehtyä pullaa. Kardemumman olin ottanut mukaan jo Suomesta, että tulisi varmasti oikeanlaista. Tuomas on jännä, että vaikka ei ole eläissään pullaa saanut, kuin ehkä mumman luona palasen, niin kyllä hän oli heti pullaa kärttämässä. Mikähän siinä oikein on? Voiko olla pullahiiri jo syntyessään... Sitten hän sanoi "kiitto" ja "nam nam".

Vickie oli järjestänyt kaiken todella kivasti, meidän ei tarvinnut stressata mistään. Hän oli jopa lainannut Tuomakselle sängyn ja kaivanut kellarin kätköistä leluja. Tuomas sai leikkiä Tuomas-veturilla. Pihalla Vickien kaksi isoa koiraa antoivat Tuomakselle reippaat naamapusut. Poika vain nauroi.

Maanantaina oli sitten viininmaistelupäivä. Kävimme Summerhill Pyramid wineryssä, joka on tunnettu pyramidinmuotoisesta varastostaan.

Pyramidissa ei kuulemma mikään pilaannu ja kuulemma jonkun parkinsonintautikohtauksetkin olivat sielläolon ajaksi lakanneet.

Kuohuviini oli pirtsakkaa, mutta tarjoillut kaksi valkoviiniä olivat saksalaistyyppisiä - en ole rieslingin ja gewürztraminerin ystävä. Punaviini taas oli laimeaa Merlot'a. Kierros viinitarhalla ja pullottamossa oli kuitenkin oikein mukava.

Viinitarhan jälkeen lähdimme käymään BC Fruit Packers (nykyisessä Okanagan Tree Fruit co-operative) osuuskunnassa, tämä oli tietenkin Panun suosikkikohde. Osuuskunnalla oli varsin isot pakkaus- yms. tilat Kelownassa. Kävimme myymälässä, jossa ostimme erilaisia omenia, päärynöitä ja luumuja. Täytyy sanoa, että hauskat Kalle -nimiset tummanpunaiset päärynät olivat kyllä parhaita päärynöitä, mitä olen eläissäni syönyt. Eikä Honeycrisp-omenatkaan mitään huonoja olleet. Todella mehukkaita.

Tiistaina oli Panun vuoro tehdä miesten juttuja. Hän pääsi Vickien pojan Eddien kanssa vuorille, kun Eddie kävi siellä tukkirekallaan hakemassa lastin sahalle Kelownaan.

Tuomaskin sai käydä hetken istumassa tukkirekan ratin takana. Palattuaan Panu kertoi, että oli ollut todella mielenkiintoista. Eddie oli myös kertonut eri työvaiheista. Vuorilla oli pieni kerros luntakin. Korkeimmillaan olivat käyneet 1700 metrissä.

Ennen lentomatkaa takaisin Victoriaan kävimme vielä Knox Mountainilla, josta oli todella hienot näkymät auringon paistaessa Kelownan ja Okanagan-järven ylle.