Yksin leijonien keskellä

On perjantai-ilta Victoriassa. Tuomas nukkuu vielä myöhäisiä päiväuniaan. Hän taitaa olla vielä Saskatoonin ajassa, joka on tästä pari tuntia eteenpäin. Panu on matkalla kotiin Vancouverista, jossa hän kävi tänään työmatkalla. Säätiedotus lupailee hieman lunta ja kylmenevää tänne yleensä niin leutoon Victoriaankin.

Olimme tänään Tuomaksen kanssa viimeistä kertaa muskarissa eli Baby Rockissa. Kun muut lapset istuivat kiltisti sylissä, niin Tuomas lähti taas jälleen kerran tanssimaan ringin keskelle ja kokeili samalla ohjaajasedän kitaraa. Muskarin jälkeen Tuomas ajoi takaa Alicea (myös 2 v) ja molemmat kikattivat ja juoksivat ympäri tyhjää jumppasalia.

Kun pääsimme kotiin, niin puhelin pirahti soimaan. Helvi-täti "Toronnosta" soitti. Helvi on isoisäni serkku. Helvin isä Uuno muutti 1920-luvulla Jalasjärveltä Kanadaan. Yhdysvaltoihin ei enää silloin päässyt, vaikka kaksi veljeä, yksi sisar ja setäkin asuivat Ironwoodissa Michiganissa. Sinne olisi Uunonkin tehnyt mieli. Helvi on soittanut minulle pitkiä puheluita melkein kerran viikossa, on ollut todella hienoa oppia tuntemaan häntä ja kuulla hänen elämänsä tarinaa.

Ensi viikolla onkin sitten jo kotimatkan aika. Jos säät ja koneet sallivat, niin perjantaina olemme takaisin Helsingissä.

Nyt kuitenkin haluan kertoa matkastamme Saskatooniin, johon tuo blogin otsikkokin viittaa. Kyseessä oli Panun työmatka Saskatoonin yliopistoon, ja Panu halusi meidätkin Tuomaksen kanssa reissuun mukaan.

Saskatoon on Saskatchewanin provinssin isoin kaupunki. Provinssi on laakeaa viljelylakeutta eli preeriaa, jossa tuulet puhaltavat väliin lunta ja joskus hiekkaakin. Säätyyppi on näin marraskuussa paljon viileämpi kuin täällä Victoriassa, joka kai on yksi Kanadan leudoimpia paikkoja. Saskatoonissa puhutaan normaalin säälukeman sijasta aika paljon "windchill" lukemasta, joka tarkoittaa pakkasen purevuutta (pakkanen yhdistettynä tuuleen). Voitte miettiä, millainen on Saskatoonin tammikuu yli 40 asteen pakkasella ja kovalla tuulella.

No, kun saavuimme Saskatooniin lauantaina lämpötila oli kuitenkin mukavasti plussan puolella. Lensimme Victoriasta Calgaryyn (plus välilasku Kelownaan) ja sieltä sitten Saskatooniin. Aikaero tänne Victoriaan on kaksi tuntia.
Majapaikkamme oli Parktown Hotel, jossa huone oli isohko ja näköala seitsemännen kerroksen ikkunasta oli suoraan vuolaasti virtaavalle Saskatchewan-joelle. Varustetasona telkkari, kahvinkeitin ja pieni jääkaappi. Mikroa olisin kaivannut, mutta kyllä se näinkin meni. Hyviä puolia hotellissa oli "courtesy van" eli ilmainen kyyditys yhdeksän ja viiden välillä, uima-allas ja sauna sekä ilmainen parkki. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mikä on mielestäni aika yleistä täällä Kanadassa.

Vuokrasimme aluksi auton Saskatoonin lentokentältä, koska sunnuntai oli Panullakin vapaapäivä ja halusimme kiertää kaupunkia ja nähtävyyksiä vähän laajemmin. Olimme lauantaina perillä joskus kolmen ja neljän välissä. Kiersimme hieman kaupunkia ja kävimme syömässä intialaisessa lähiöravintolassa, joka osoittautui yllättävän mukavaksi. Kävimme myös aamiais- ja vaippaostoksilla. Maitoakin kuluu nykyään yllättävän paljon.

Sunnuntaina lähdimme ensin Saskatoon Western Development Museumiin. Museo sijaitsi Saskatoonin keskustan ulkopuolella lähellä isoa messukeskusta. Päänäyttely oli Boomtown 1910 eli vuoden 1910 kaupungin pääkatu oli rakennettu museoon sisään kauppoineen, pankkeineen, hotelleineen, pesuloineen.

Tuomasta kiinnostivat etenkin museon veturit ja junat. Niin isot kuin pienetkin. Hän kävi vääntelemässä ison mustan veturin uuninluukkua useampaan otteeseen ja kipusi veturikuskin paikalle monta monta kertaa. Suurin kiinnostuksen aihe oli kuitenkin pieni sähköjuna, joka lähti aina käyntiin lasin takana nappia painamalla. Junasta olivat kiinnostuneita muutkin pienet miehet. Tuomas pääsi myös ajamaan leikkuupuimuria isänsä kanssa.

Museosta lähdimme Wanuskewin heritage parkiin eli paikalliseen intiaanien perinnekeskukseen. Saskatchewanin intiaanit ovat cree-intiaaneja. Perinnekeskukseen kuuluu iso maa-alue, jossa on useita viitoitettuja polkuja. Aluksi katsoimme tanssiesityksen, jossa nuori intiaaninainen tanssi perinteisessä puvussaan.

Tuomasta villi esitys ja rummuttava musiikki hieman pelotti, joten hän katseli tanssijaa hieman kauempaa isänsä sylissä. Lopuksi vierailijat saivat kaikki tanssia mukana piiritanssia.

Kävimme syömässä keskuksen ravintolassa. Kokeilimme biisonin lihaa, joka olikin hyvin maukasta. Ravintola saa minulta isot suositukset. Hyvin laadukasta ruokaa. Kannattaa pistäytyä, jos joskus joku vielä käy Saskatoonissa.

Keskuksen opas vei meidät pienelle opastetulle kierrokselle ulos. Tuomas sai kokeilla miltä tuntuu olla tiipiissä. Näimme useamman ns. buffalo jumpin eli biisoneiden kaatopaikan. Biisonit ajettiin jyrkältä kielekkeeltä alas, jossa ne sitten seivästettiin useamman miehen voimin. Paikka oli hyvin vanha, merkkejä intiaanien läsnäolosta oli jopa 6000 vuoden takaa.

Maanantaina jäimme Tuomaksen kanssa kahdestaan, kun Panu haettiin aamulla yliopistolle. Meillä oli vielä vuokra-auto, joten päätimme lähteä Tuomaksen kanssa Saskatoonin eläintarhaan. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen, mutta pieni sade ei meitä silti haitannut. Eläintarhan myyntikopilla oli lappu, että tähän aikaan sisäänpääsy oli "by donation" eli lahjoituksella. Kopissa ei ollutkaan ketään, joten lahjoittaa sai ihan omantunnon mukaan.

Astuimme sisään eläintarhan alueelle ja lähdimme kierrokselle. Lunta oli jonkin verran, mutta Tuomaksen matkarattaat ovat melko isopyöräiset, niin kiertely sujui ongelmitta.

Ensimmäisenä vastassa oli karhuaitaus, jossa oli kaksi isoa harmaakarhua, jotka ovat vielä isompia kuin eurooppalaiset karhut. Seuraavaksi sitten minäkin sain nähdä jotain, mitä olen kovasti halunnut nähdä täällä eli valkopääkotkia. Ne tuijottivat meitä tuiman näköisinä.

Katselimme Tuomaksen kanssa ympärillemme, missään ei näkynyt ketään ihmisiä. Olimme aivan yksin eläinten kanssa autiossa eläintarhassa. Aika erikoinen kokemus....

Seuraavaksi vuorossa oli kaksi isoa leijonaa, joista toinen tuli katsomaan meitä todella läheltä. Miettiköhän se, että olisimme sille hyvää paistia?
Eniten eläintarhassa oli kaikenlaisia sarvipäitä. Oli mufloneita, oli peuroja - tavallista ja valkohäntää, valkoisia kuusipeuroja, japaninpeuroja, paksusarvilampaita ja erilaisia vuohipukkeja. Niin ja poroja tietenkin. Näimme myös biisonilauman, kettuja ja susia, ankkoja ja joutsenia. Taivaalla lenteli kanadanhanhia muuttopuuhissa. Erilaisia pöllöjä oli myös esitteillä. Puumat ja kojootit olivat nukkumassa.

Kävelykierroksen jälkeen huomasimme talon, jossa luki "Children's zoo" ja pitihän sitä mennä katsomaan. Pihalla määki aitauksessa pieniä vuohia. Talon ovi oli auki ja lykkäsin Tuomaksen vaunut sisään.
Yläkerran portaita tepsutteli alas - ei sentään mikään eläintarhavirkailija vaan tavallinen kotikissa, joka alkoi hetimiten puskea itseään minua vasten vaatien silityksiä. Tuomas oli aivan innoissaan ja halusi myös silittää.

Ison ikkunan takana oli kapusiiniapinoita jotka olivat ilmiselvän suuttuneita siitä, että kissa hyppäsi heidän ikkunalaudalleen. Ne yrittivät hätistää kissaa huutamalla sille. Lopulta ne rauhoittuivat ja jatkoivat köydellä kiikkumista. Talossa oli myös kaneja, papukaijoja, preeriakoiria, liskoja, käärmeitä ja akvaariokaloja.

Tiistaina Panun ohjelma yliopistolla jatkui ja lähdimme Tuomaksen kanssa hotellin ilmaiskyydillä käymään Saskatoonin lastenmuseossa, joka sekin oli "opetuksellinen leikkipaikka". Tuomas sai leikkiä mm. eläinlääkärin vastaanottoa pehmoeläimillä, leikkiä teatteria, musisoida ja olla leikisti kanoottiretkellä. Illalla kävimme italialaisessa ravintolassa (Chianti Cafe) syömässä. Sekin meni yllättävän hyvin, vasta ihan lopussa Tuomas päätti ettei halua enää istua hetkeäkään syöttötuolissa.

Keskiviikkona lähdimme puolen päivän jälkeen hakemaan Panua yliopistolta. Hänen vierailunsa isäntä professori Lou Hammond-Ketilson päätti lähteä lounastamaan kanssamme ja esitteli samalla yliopistoa. Kuulimme myös lisää Saskatchewanista. Provinssi ei ole pelkkä maatalousalue, vaan sieltä louhitaan potaskaa (potash) ja uraania. Lisäksi on öljyä ja timanttivaranto lienee yksi maailman suurimmista. Kanadasta tuli timanttimaa vasta 90-luvun lopulla, kun ensimmäinen timanttikaivos perustettiin Luoteisterritorioiden alueelle. Nyt maa tuottaa jo arvoltaan kolmanneksi eniten timantteja maailmassa Botswanan ja Venäjän jälkeen.

Koneemme piti lähteä Saskatoonista illalla klo 18. Kotona Victoriassa olisimme olleet klo 19 (eli 21 Saskatoonin aikaa). Säiden jumalat päättivät kuitenkin toisin.

Calgaryssä oli nimittäin lumimyrsky, joten reititykset menivät uusiksi. Koneemme Calgaryyn oli tunnin myöhässä (koska siis kone oli myös tulossa Calgarystä) ja emme enää olisi ehtineet vaihtoyhteyteemme. Jouduimme lentämään Calgarystä Vancouveriin ja Vancouverista Victoriaan ja siis viettämään tunteja odotellen lentokentällä.

Olimme vihdoin perillä Victoriassa puoliltaöin (kello kaksi Saskatoonin aikaa) eli viisi tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Hyvin Tuomas tämänkin koettelemuksen kesti ja nukkui sekä Saskatoonin ja Calgaryn välillä että Vancouverin ja Victorian välillä.