Seattlen sukkulassa

Viime viikonloppuna huristimme pikalautalla Seattleen. Meno Victoria Clipperillä oli perjantai-iltana ja paluu varhain maanantaiaamuna.

Ilmiselvästi nämä talviaikataulut oli suunniteltu niille, jotka matkaavat Seattlesta turistikaupunki Victoriaan eikä päinvastoin.

Kaikki ne, joiden kanssa juttelimme lautalla olivat kuitenkin matkalla lomalle Seattleen eikä päinvastoin.

Tuli ihan mieleen Tallinnan pikalaivat, paitsi että kukaan ei vaikuttanut ottaneelta. Tax free -juomia olisi kuitenkin voinut lautalta ostaa. Miesseurueita oli useita, varmaankin matkalla katsomaan sunnuntaina pelattua Seattle Seahawks ja New York Giants -peliä. (Seahawks hävisi).

Yövyimme hotelli Maxwellissa, joka sijaitsi aivan Seattle Centerin (teatterit, areena, space needle jne) vieressä. Hotelli on avattu vasta tänä vuonna, joten kaikki oli säihkyvän uutta ja puhdasta. Huone oli iso ja sisälsi Tuomakselle tarpeellisen jääkaapin ja mikron. Henkilökunta oli varsin palvelualtista. Voin suositella, vaikka tyynyt olivat taas amerikkalaiseen tapaan vähän liian paksuja ja sänkyyn sai todella kiivetä (sen verran korkea patjakasa). Mutta se on Amerikkaa, pitää hyväksyä.

Lauantaina tapasimme sukulaiseni Lizin ja lyhyesti myös sukututkimustuttuni Denisen. Lizin isoäidin äiti Susanna Wuotila oli kotoisin Napuesta, Isostakyröstä ja Denisen isoäiti oli lähtöisin Ylistaron Isostakylästä.

Lizin, Panun ja Tuomaksen kanssa menimme ensiksi käymään Seattlen lastenmuseossa. Museo ei oikeastaan ollut mikään museo, vaan iso lasten leikkitalo erilaisine toimintoineen. Tuomas sai muun muassa leikkiä ostoksilla ja ravintolassa käymistä, uittaa laivaa purossa, laskea liukumäkeä, ajaa paloautolla ja ruuvata puupalikoita yhteen. Tuomas olisi varmaan viihtynyt museossa vaikka kuinka pitkään.

Lapsellisen museokokemuksen jälkeen nousimme Seattlen maamerkkiin eli Seattlen Space Needle -torniin. Hissi hujahti hurjaa vauhtia näköalatasanteelle, joka oli 160 metrissä. Näkymät olivat hienot, mutta päivä oli pilvinen ja sateinen, joten ihan vuorille asti ei näkynyt. Avaruussukkulamainen muoto oli jännän 60-lukulainen. Torni olikin rakennettu maailmannäyttelyä varten vuonna 1962.

Seattle Centeristä otimme korkealla katujen yllä kalisevan Monorail-junan, joka muutamassa minuutissa oli perillä Seattlen ydinkeskustassa. Kävimme syömässä ja tutkailimme pitkään Seattlen Pike Place Markettia eli vilkasta kauppatoria.

Tuomas nukahti, joten lähdimme kahville. Seattlessa kuuluisi tietysti käydä alkuperäisessä Starbucksissa, mutta sinne oli aivan liian pitkä jono, joten menimme vain lähistön kahvilaan. Mieleen jäi kuitenkin vahvasti kitaransa kanssa eläytyvä mies Starbucksin edessä, joka lauloi Princen "When doves cry" kappaletta (vm -84).

Kullakin kaupungilla on oma buzzinsa (pörinänsä) tai vibensä (tunnelmansa). Seattlen tuntui jokseenkin ihmeellisen rennolta. Ei nyt tietenkään yhtä rennolta kuin Amsterdam, mutta sinne päin.

Mietimme Lizin kanssa elokuvia, jotka on tehty Seattlessa. Sleepless in Seattle - (Tom Hanks- Meg Ryan) ja Singles (Matt Dillonin ja Bridget Fondan tähdittämä) kertoi 1990-luvun alun grunge-Seattlesta ja opiskelijoista. Katsoimme sen Lizin kanssa silloin, kun olimme itsekin molemmat vielä opiskelijoita. Ilmeisesti myös Loistavat Bakerin pojat (Bridgesit ja Michelle Pfeiffer) on kuvattu Seattlessa. Tv-sarjoista Seattle on kaiketi Frasierin kotipaikka.

Sunnuntaina tapasimme muita sukulaisiani eli Connorin ja hänen vaimonsa. Hänen isoäitinsä asettui aikoinaan asumaan Robertsiin, Montanaan ja äitinsä muutti sitten sotavuosina Seattleen. Montana on sellainen osavaltio, johon minun ja Panun vielä joskus tekisi mieli mennä. Ehkä sitten, kun Tuomas on isompi.

Connor ja Kathy veivät meidät Snoqualmien putoksille, jotka sijaitsevat noin 45 minuutin matkan päässä Seattlesta. Putoukset (82 m) ja Snoqualmien pikkukaupunki ovat taas tunnettuja elokuvasta ja tv-sarjasta Twin Peaks. Meillä oli oikein mukavaa. Kävimme syömässä periamerikkalaisessa dinerissa. Tuomas leikki siellä piilosta tuolien alla.

Matkalla takaisin Connor esitteli meille Seattlen kaupunginosia ja esikaupunkeja, kelluvia siltoja ja laivasatamia.

Jos meillä olisi ollut lapsenvahti ja enemmän päiviä, niin olisimme varmaan käyneet ehkä SAMissa eli Seattlen taidemuseossa ja shoppailleetkin, kun kerran isoissa tavarataloissa näytti olevan alepäivät. Amerikkalaisista tavarataloista Nordström on muuten alunperin seattlelainen.

Olen aina ajatellut, että Seattle on tosi sateinen kaupunki, mutta kunnon sadetta meillä oli vain oikeastaan lauantai-iltana. Sunnuntai oli jopa välillä aurinkoinen ja tänään maanantaina on ollut aivan ihanan kirkas päivä marraskuuksi. Varhain aamulla lautta kuljetti meidät takaisin kotiin Victoriaan, reitti meni pitkin Pugetin salmea mm. Whidbey Islandin ohi.

Lisää Seattle-kuvia voi katsella valokuva-albumistamme osoitteessa www.flickr.com/photos/kalmi