Kävimme viikko sitten USA:n puolella. Lähdimme lauantai-aamuna Victorian läheltä Sidneyn lauttasatamasta Anacortesiin, Washingtoniin.
Lauttamatka kesti hieman alle kolme tuntia. Meillä oli vuokra-auto, joten matkanteko Washingtonin osavaltiossa oli helppoa.
Matkan tarkoitus oli tällä kertaa sukulointi, joten nähtävyyksien katselu jäi vähemmälle. Paitsi näimme me tietysti upean
Deception Pass -sillan, jolta näkymät olivat aivan huikeat. Oak Harborissa asuu äidinpuoleisia sukulaisiani, joiden kanssa olen kirjoitellut sähköposteja jo kymmenen vuoden ajan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun näin heidät livenä.
Tunsimme olevamme hyvin tervetulleita, ja äitini sukulaismies Walter, joka on laivastosta eläkkeellä, varasi meille huoneet paikallisesta Navy Lodgesta. Mietin vähän alkuun, että kuinka kummassa se on mahdollista, mehän olemme ihan eri maan kansalaisiakin. Sitten selvisi, että kyseisellä alueella on lähinnä laivaston kauppoja, Navy Lodge ja jotain muuta vähemmän sotilaallista. Varsinainen laivaston lentotukikohta on siirtynyt kauemmas kaupungin ulkopuolelle.
Oak Harborin lisäksi kävimme myös Mount Vernonissa, jossa sukulaiseni Patricia asuu.
Erikoista matkassamme oli se, että molemmilla lauttamatkoilla näimme
miekkavalaita. Lautta kulki Yhdysvaltojen San Juan -saarten (San Juan Islands) välitse. Yritin parhaani mukaan saada valaat ikuistettua, mutta ne olivat aika nopeita pyrähdyksiä, joten kuvissa näkyy vain vähän pyrstöä tai evää. Toissapäivänä lauantaina näin myös hylkeen, se kalasteli lokin kanssa Victorian Oak Bayn rannalla.
Keskiviikkona saimme vieraan Kelownasta. Sukututkimusystäväni Vickie tuli muutamaksi päiväksi käymään ja juhlistamaan syntymäpäivääni.
Vickien Tuulari-suku tulee Lapualta. Vickie kuuluu Jaakko Ilkan jälkeläisiin, joten hän on kaukaista sukua minulle ja varmaan aika monelle muullekin pohjalaiselle.
Syntymäpäivänäni torstaina sään haltijat olivat onneksi iloisella mielellä ja lähettivät tänne Victoriaan aurinkoa ja lämpöä. Vietimme mukavan päivän Butchart Gardensissa, joka lienee Victorian ympäristön ykkösnähtävyys.
Panukin oli ottanut töistä vapaata, koska hänellä oli konferenssi viikonloppuna. Minulla oli uusi kamerani, joten sain runsaasti harjoittelua kukkapenkkien kuvaamisesta.
Muutama siemenpussi lähti tietenkin mukaan. Illalla oli vuorossa kakkua ja cavaa.
Perjantaina lähdimme Vickien ja Tuomaksen kanssa käymään Sookessa, joka on kaupunki Victorian lähellä Vancouverin saaren etelärannalla.
Näkymät ovat, kuten Vickie totesi, "tästä Japaniin..." Sookessa kävimme kanadansuomalaisen Royn luona. Hänellä oli aivan ihana pieni koira, josta Tuomas todella tykkäsi. Hän heitteli koiralle palloa uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti