24. marraskuuta 2010

Lumen tuoksua Victoriassa

On matkamme viimeinen päivä Victoriassa. Huomenna on vuorossa paluu kotiin. Aika on vilahtanut salamavauhtia.

Viime päivinä puheenaiheena täällä on ollut sää. Marraskuut eivät yleensä Victoriassa ole lainkaan lumisia, eikä miinuslukemia ainakaan päiväsaikaan nähdä.

Esimerkiksi viime talvena Victoriassa ei satanut lunta lainkaan, kertoo Edmontonista Victoriaan eläkepäiviään viettämään tullut naapurinmies. Nyt on kuitenkin ollut toisin. Viikonloppuna oli kunnon lumimyräkkä ja ensi yöksi odotetaan taas lumisadetta. Sääliksi käy Beacon Hill Parkin palmuja.

Tänään olemme lähinnä pakkailleet ja siivoilleet. Pesin myös pari koneellista pyykkiä, jottei sitten heti kotona tarvitsisi. Vuokraemäntämme Joankin pistäytyi. Helvi-täti Torontosta soitti ja Vickie pirautti Kelownasta.

Eilen kävimme Tuomaksen kanssa leikkimässä avoimessa leikkiryhmässä Michigan Streetillä. Olemme käyneet siellä muutaman kerran, Tuomas tykkää leikkiä siellä junaradalla ja leikkikeittiöllä.
Siellä myös tarjoillaan lapsille ilmainen välipala eli vettä, paloiteltuja hedelmiä ja juustoa sekä täysjyväkeksejä. Lopuksi on yhteinen laululeikkituokio.

Victorian aika on ollut siinä mielessä erilaista kuin Ithacan aika neljä vuotta sitten, että tänne on ollut helppo sulautua. Tuntuu jo, kuin oikeastaan asuisi täällä.
Ehkäpä lapsen kanssa on ollut helpompi integroitua. Ja asuinpaikkakin on sellainen "aikuisten oikeesti", eikä opiskelijakämppä keskellä kampusta.
Olen tehnyt asioita, joita muutenkin tekisin ja tietenkin paljon muutakin. Olemme Panun ja Tuomaksen kanssa matkustelleet paljon viikonloppuisin ja käyttäneet siinä mielessä tilanteen hyödyksemme.
Tuomas on tietysti muuttunut eniten, sillä pojalle on tullut rutkasti pituutta. Pikkumies on myös jatkuvasti oppinut uusia juttuja, kuten vaikka seisomaan päällään tai avaamaan jääkaapin oven ja tietenkin sanomaan "bye-bye mama".

Terveisin täältä Victoriasta,
Riikka, Panu ja Tuomas.

19. marraskuuta 2010

Yksin leijonien keskellä

Leijona Saskatoonin eläintarhassaOn perjantai-ilta Victoriassa. Tuomas nukkuu vielä myöhäisiä päiväuniaan. Hän taitaa olla vielä Saskatoonin ajassa, joka on tästä pari tuntia eteenpäin. Panu on matkalla kotiin Vancouverista, jossa hän kävi tänään työmatkalla. Säätiedotus lupailee hieman lunta ja kylmenevää tänne yleensä niin leutoon Victoriaankin.

Olimme tänään Tuomaksen kanssa viimeistä kertaa muskarissa eli Baby Rockissa. Kun muut lapset istuivat kiltisti sylissä, niin Tuomas lähti taas jälleen kerran tanssimaan ringin keskelle ja kokeili samalla ohjaajasedän kitaraa. Muskarin jälkeen Tuomas ajoi takaa Alicea (myös 2 v) ja molemmat kikattivat ja juoksivat ympäri tyhjää jumppasalia.

Kun pääsimme kotiin, niin puhelin pirahti soimaan. Helvi-täti "Toronnosta" soitti. Helvi on isoisäni serkku. Helvin isä Uuno muutti 1920-luvulla Jalasjärveltä Kanadaan. Yhdysvaltoihin ei enää silloin päässyt, vaikka kaksi veljeä, yksi sisar ja setäkin asuivat Ironwoodissa Michiganissa. Sinne olisi Uunonkin tehnyt mieli. Helvi on soittanut minulle pitkiä puheluita melkein kerran viikossa, on ollut todella hienoa oppia tuntemaan häntä ja kuulla hänen elämänsä tarinaa.

Ensi viikolla onkin sitten jo kotimatkan aika. Jos säät ja koneet sallivat, niin perjantaina olemme takaisin Helsingissä.

Nyt kuitenkin haluan kertoa matkastamme Saskatooniin, johon tuo blogin otsikkokin viittaa. Kyseessä oli Panun työmatka Saskatoonin yliopistoon, ja Panu halusi meidätkin Tuomaksen kanssa reissuun mukaan.
Saskatchewan river
Saskatoon on Saskatchewanin provinssin isoin kaupunki. Provinssi on laakeaa viljelylakeutta eli preeriaa, jossa tuulet puhaltavat väliin lunta ja joskus hiekkaakin. Säätyyppi on näin marraskuussa paljon viileämpi kuin täällä Victoriassa, joka kai on yksi Kanadan leudoimpia paikkoja. Saskatoonissa puhutaan normaalin säälukeman sijasta aika paljon "windchill" lukemasta, joka tarkoittaa pakkasen purevuutta (pakkanen yhdistettynä tuuleen). Voitte miettiä, millainen on Saskatoonin tammikuu yli 40 asteen pakkasella ja kovalla tuulella.

No, kun saavuimme Saskatooniin lauantaina lämpötila oli kuitenkin mukavasti plussan puolella. Lensimme Victoriasta Calgaryyn (plus välilasku Kelownaan) ja sieltä sitten Saskatooniin. Aikaero tänne Victoriaan on kaksi tuntia.
Majapaikkamme oli Parktown Hotel, jossa huone oli isohko ja näköala seitsemännen kerroksen ikkunasta oli suoraan vuolaasti virtaavalle Saskatchewan-joelle. Varustetasona telkkari, kahvinkeitin ja pieni jääkaappi. Mikroa olisin kaivannut, mutta kyllä se näinkin meni. Hyviä puolia hotellissa oli "courtesy van" eli ilmainen kyyditys yhdeksän ja viiden välillä, uima-allas ja sauna sekä ilmainen parkki. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mikä on mielestäni aika yleistä täällä Kanadassa.

Vuokrasimme aluksi auton Saskatoonin lentokentältä, koska sunnuntai oli Panullakin vapaapäivä ja halusimme kiertää kaupunkia ja nähtävyyksiä vähän laajemmin. Olimme lauantaina perillä joskus kolmen ja neljän välissä. Kiersimme hieman kaupunkia ja kävimme syömässä intialaisessa lähiöravintolassa, joka osoittautui yllättävän mukavaksi. Kävimme myös aamiais- ja vaippaostoksilla. Maitoakin kuluu nykyään yllättävän paljon.

Sunnuntaina lähdimme ensin Saskatoon Western Development Museumiin. Museo sijaitsi Saskatoonin keskustan ulkopuolella lähellä isoa messukeskusta. Päänäyttely oli Boomtown 1910 eli vuoden 1910 kaupungin pääkatu oli rakennettu museoon sisään kauppoineen, pankkeineen, hotelleineen, pesuloineen.

Tuomasta kiinnostivat etenkin museon veturit ja junat. Niin isot kuin pienetkin. Hän kävi vääntelemässä ison mustan veturin uuninluukkua useampaan otteeseen ja kipusi veturikuskin paikalle monta monta kertaa. Suurin kiinnostuksen aihe oli kuitenkin pieni sähköjuna, joka lähti aina käyntiin lasin takana nappia painamalla. Junasta olivat kiinnostuneita muutkin pienet miehet. Tuomas pääsi myös ajamaan leikkuupuimuria isänsä kanssa.

Museosta lähdimme Wanuskewin heritage parkiin eli paikalliseen intiaanien perinnekeskukseen. Saskatchewanin intiaanit ovat cree-intiaaneja. Perinnekeskukseen kuuluu iso maa-alue, jossa on useita viitoitettuja polkuja. Aluksi katsoimme tanssiesityksen, jossa nuori intiaaninainen tanssi perinteisessä puvussaan.

Tuomasta villi esitys ja rummuttava musiikki hieman pelotti, joten hän katseli tanssijaa hieman kauempaa isänsä sylissä. Lopuksi vierailijat saivat kaikki tanssia mukana piiritanssia.

Kävimme syömässä keskuksen ravintolassa. Kokeilimme biisonin lihaa, joka olikin hyvin maukasta. Ravintola saa minulta isot suositukset. Hyvin laadukasta ruokaa. Kannattaa pistäytyä, jos joskus joku vielä käy Saskatoonissa.

Keskuksen opas vei meidät pienelle opastetulle kierrokselle ulos. Tuomas sai kokeilla miltä tuntuu olla tiipiissä. Näimme useamman ns. buffalo jumpin eli biisoneiden kaatopaikan. Biisonit ajettiin jyrkältä kielekkeeltä alas, jossa ne sitten seivästettiin useamman miehen voimin. Paikka oli hyvin vanha, merkkejä intiaanien läsnäolosta oli jopa 6000 vuoden takaa.

Maanantaina jäimme Tuomaksen kanssa kahdestaan, kun Panu haettiin aamulla yliopistolle. Meillä oli vielä vuokra-auto, joten päätimme lähteä Tuomaksen kanssa Saskatoonin eläintarhaan. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen, mutta pieni sade ei meitä silti haitannut. Eläintarhan myyntikopilla oli lappu, että tähän aikaan sisäänpääsy oli "by donation" eli lahjoituksella. Kopissa ei ollutkaan ketään, joten lahjoittaa sai ihan omantunnon mukaan.

Astuimme sisään eläintarhan alueelle ja lähdimme kierrokselle. Lunta oli jonkin verran, mutta Tuomaksen matkarattaat ovat melko isopyöräiset, niin kiertely sujui ongelmitta.

Ensimmäisenä vastassa oli karhuaitaus, jossa oli kaksi isoa harmaakarhua, jotka ovat vielä isompia kuin eurooppalaiset karhut. Seuraavaksi sitten minäkin sain nähdä jotain, mitä olen kovasti halunnut nähdä täällä eli valkopääkotkia. Ne tuijottivat meitä tuiman näköisinä.

Katselimme Tuomaksen kanssa ympärillemme, missään ei näkynyt ketään ihmisiä. Olimme aivan yksin eläinten kanssa autiossa eläintarhassa. Aika erikoinen kokemus....

Seuraavaksi vuorossa oli kaksi isoa leijonaa, joista toinen tuli katsomaan meitä todella läheltä. Miettiköhän se, että olisimme sille hyvää paistia?
Eniten eläintarhassa oli kaikenlaisia sarvipäitä. Oli mufloneita, oli peuroja - tavallista ja valkohäntää, valkoisia kuusipeuroja, japaninpeuroja, paksusarvilampaita ja erilaisia vuohipukkeja. Niin ja poroja tietenkin. Näimme myös biisonilauman, kettuja ja susia, ankkoja ja joutsenia. Taivaalla lenteli kanadanhanhia muuttopuuhissa. Erilaisia pöllöjä oli myös esitteillä. Puumat ja kojootit olivat nukkumassa.

Kävelykierroksen jälkeen huomasimme talon, jossa luki "Children's zoo" ja pitihän sitä mennä katsomaan. Pihalla määki aitauksessa pieniä vuohia. Talon ovi oli auki ja lykkäsin Tuomaksen vaunut sisään.
Yläkerran portaita tepsutteli alas - ei sentään mikään eläintarhavirkailija vaan tavallinen kotikissa, joka alkoi hetimiten puskea itseään minua vasten vaatien silityksiä. Tuomas oli aivan innoissaan ja halusi myös silittää.

Ison ikkunan takana oli kapusiiniapinoita jotka olivat ilmiselvän suuttuneita siitä, että kissa hyppäsi heidän ikkunalaudalleen. Ne yrittivät hätistää kissaa huutamalla sille. Lopulta ne rauhoittuivat ja jatkoivat köydellä kiikkumista. Talossa oli myös kaneja, papukaijoja, preeriakoiria, liskoja, käärmeitä ja akvaariokaloja.

Tiistaina Panun ohjelma yliopistolla jatkui ja lähdimme Tuomaksen kanssa hotellin ilmaiskyydillä käymään Saskatoonin lastenmuseossa, joka sekin oli "opetuksellinen leikkipaikka". Tuomas sai leikkiä mm. eläinlääkärin vastaanottoa pehmoeläimillä, leikkiä teatteria, musisoida ja olla leikisti kanoottiretkellä. Illalla kävimme italialaisessa ravintolassa (Chianti Cafe) syömässä. Sekin meni yllättävän hyvin, vasta ihan lopussa Tuomas päätti ettei halua enää istua hetkeäkään syöttötuolissa.

Keskiviikkona lähdimme puolen päivän jälkeen hakemaan Panua yliopistolta. Hänen vierailunsa isäntä professori Lou Hammond-Ketilson päätti lähteä lounastamaan kanssamme ja esitteli samalla yliopistoa. Kuulimme myös lisää Saskatchewanista. Provinssi ei ole pelkkä maatalousalue, vaan sieltä louhitaan potaskaa (potash) ja uraania. Lisäksi on öljyä ja timanttivaranto lienee yksi maailman suurimmista. Kanadasta tuli timanttimaa vasta 90-luvun lopulla, kun ensimmäinen timanttikaivos perustettiin Luoteisterritorioiden alueelle. Nyt maa tuottaa jo arvoltaan kolmanneksi eniten timantteja maailmassa Botswanan ja Venäjän jälkeen.

Koneemme piti lähteä Saskatoonista illalla klo 18. Kotona Victoriassa olisimme olleet klo 19 (eli 21 Saskatoonin aikaa). Säiden jumalat päättivät kuitenkin toisin.

Calgaryssä oli nimittäin lumimyrsky, joten reititykset menivät uusiksi. Koneemme Calgaryyn oli tunnin myöhässä (koska siis kone oli myös tulossa Calgarystä) ja emme enää olisi ehtineet vaihtoyhteyteemme. Jouduimme lentämään Calgarystä Vancouveriin ja Vancouverista Victoriaan ja siis viettämään tunteja odotellen lentokentällä.

Olimme vihdoin perillä Victoriassa puoliltaöin (kello kaksi Saskatoonin aikaa) eli viisi tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Hyvin Tuomas tämänkin koettelemuksen kesti ja nukkui sekä Saskatoonin ja Calgaryn välillä että Vancouverin ja Victorian välillä.

8. marraskuuta 2010

Seattlen sukkulassa

Viime viikonloppuna huristimme pikalautalla Seattleen. Meno Victoria Clipperillä oli perjantai-iltana ja paluu varhain maanantaiaamuna.

Ilmiselvästi nämä talviaikataulut oli suunniteltu niille, jotka matkaavat Seattlesta turistikaupunki Victoriaan eikä päinvastoin.

Kaikki ne, joiden kanssa juttelimme lautalla olivat kuitenkin matkalla lomalle Seattleen eikä päinvastoin.

Tuli ihan mieleen Tallinnan pikalaivat, paitsi että kukaan ei vaikuttanut ottaneelta. Tax free -juomia olisi kuitenkin voinut lautalta ostaa. Miesseurueita oli useita, varmaankin matkalla katsomaan sunnuntaina pelattua Seattle Seahawks ja New York Giants -peliä. (Seahawks hävisi).

Yövyimme hotelli Maxwellissa, joka sijaitsi aivan Seattle Centerin (teatterit, areena, space needle jne) vieressä. Hotelli on avattu vasta tänä vuonna, joten kaikki oli säihkyvän uutta ja puhdasta. Huone oli iso ja sisälsi Tuomakselle tarpeellisen jääkaapin ja mikron. Henkilökunta oli varsin palvelualtista. Voin suositella, vaikka tyynyt olivat taas amerikkalaiseen tapaan vähän liian paksuja ja sänkyyn sai todella kiivetä (sen verran korkea patjakasa). Mutta se on Amerikkaa, pitää hyväksyä.

Lauantaina tapasimme sukulaiseni Lizin ja lyhyesti myös sukututkimustuttuni Denisen. Lizin isoäidin äiti Susanna Wuotila oli kotoisin Napuesta, Isostakyröstä ja Denisen isoäiti oli lähtöisin Ylistaron Isostakylästä.

Lizin, Panun ja Tuomaksen kanssa menimme ensiksi käymään Seattlen lastenmuseossa. Museo ei oikeastaan ollut mikään museo, vaan iso lasten leikkitalo erilaisine toimintoineen. Tuomas sai muun muassa leikkiä ostoksilla ja ravintolassa käymistä, uittaa laivaa purossa, laskea liukumäkeä, ajaa paloautolla ja ruuvata puupalikoita yhteen. Tuomas olisi varmaan viihtynyt museossa vaikka kuinka pitkään.

Lapsellisen museokokemuksen jälkeen nousimme Seattlen maamerkkiin eli Seattlen Space Needle -torniin. Hissi hujahti hurjaa vauhtia näköalatasanteelle, joka oli 160 metrissä. Näkymät olivat hienot, mutta päivä oli pilvinen ja sateinen, joten ihan vuorille asti ei näkynyt. Avaruussukkulamainen muoto oli jännän 60-lukulainen. Torni olikin rakennettu maailmannäyttelyä varten vuonna 1962.

Seattle Centeristä otimme korkealla katujen yllä kalisevan Monorail-junan, joka muutamassa minuutissa oli perillä Seattlen ydinkeskustassa. Kävimme syömässä ja tutkailimme pitkään Seattlen Pike Place Markettia eli vilkasta kauppatoria.

Tuomas nukahti, joten lähdimme kahville. Seattlessa kuuluisi tietysti käydä alkuperäisessä Starbucksissa, mutta sinne oli aivan liian pitkä jono, joten menimme vain lähistön kahvilaan. Mieleen jäi kuitenkin vahvasti kitaransa kanssa eläytyvä mies Starbucksin edessä, joka lauloi Princen "When doves cry" kappaletta (vm -84).

Kullakin kaupungilla on oma buzzinsa (pörinänsä) tai vibensä (tunnelmansa). Seattlen tuntui jokseenkin ihmeellisen rennolta. Ei nyt tietenkään yhtä rennolta kuin Amsterdam, mutta sinne päin.

Mietimme Lizin kanssa elokuvia, jotka on tehty Seattlessa. Sleepless in Seattle - (Tom Hanks- Meg Ryan) ja Singles (Matt Dillonin ja Bridget Fondan tähdittämä) kertoi 1990-luvun alun grunge-Seattlesta ja opiskelijoista. Katsoimme sen Lizin kanssa silloin, kun olimme itsekin molemmat vielä opiskelijoita. Ilmeisesti myös Loistavat Bakerin pojat (Bridgesit ja Michelle Pfeiffer) on kuvattu Seattlessa. Tv-sarjoista Seattle on kaiketi Frasierin kotipaikka.

Sunnuntaina tapasimme muita sukulaisiani eli Connorin ja hänen vaimonsa. Hänen isoäitinsä asettui aikoinaan asumaan Robertsiin, Montanaan ja äitinsä muutti sitten sotavuosina Seattleen. Montana on sellainen osavaltio, johon minun ja Panun vielä joskus tekisi mieli mennä. Ehkä sitten, kun Tuomas on isompi.

Connor ja Kathy veivät meidät Snoqualmien putoksille, jotka sijaitsevat noin 45 minuutin matkan päässä Seattlesta. Putoukset (82 m) ja Snoqualmien pikkukaupunki ovat taas tunnettuja elokuvasta ja tv-sarjasta Twin Peaks. Meillä oli oikein mukavaa. Kävimme syömässä periamerikkalaisessa dinerissa. Tuomas leikki siellä piilosta tuolien alla.

Matkalla takaisin Connor esitteli meille Seattlen kaupunginosia ja esikaupunkeja, kelluvia siltoja ja laivasatamia.

Jos meillä olisi ollut lapsenvahti ja enemmän päiviä, niin olisimme varmaan käyneet ehkä SAMissa eli Seattlen taidemuseossa ja shoppailleetkin, kun kerran isoissa tavarataloissa näytti olevan alepäivät. Amerikkalaisista tavarataloista Nordström on muuten alunperin seattlelainen.

Olen aina ajatellut, että Seattle on tosi sateinen kaupunki, mutta kunnon sadetta meillä oli vain oikeastaan lauantai-iltana. Sunnuntai oli jopa välillä aurinkoinen ja tänään maanantaina on ollut aivan ihanan kirkas päivä marraskuuksi. Varhain aamulla lautta kuljetti meidät takaisin kotiin Victoriaan, reitti meni pitkin Pugetin salmea mm. Whidbey Islandin ohi.

Lisää Seattle-kuvia voi katsella valokuva-albumistamme osoitteessa www.flickr.com/photos/kalmi

4. marraskuuta 2010

Kelownan keikka

Tuomas Kalmi tukkirekan kyydissäViime lauantaina meidän piti lähteä Kelownaan tapaamaan ystävääni Vickietä. Pakkasimme, heräsimme kukonlaulun aikaan, söimme, puimme ja raahasimme matkatavarat läheiselle hotellille, josta lähti lentokenttäbussi Victorian lentokentälle. Tsekkasimme itsemme sisään koneeseen ja menimme odottamaan pääsyä koneeseen.

Paitsi, että kone ei ollut paikallaan ja ulkona oli hirveä hernerokkasumu. Ensin ilmoitettiin, että kone ei pääse vielä laskeutumaan ja odotettavissa on noin tunnin viivästys matkaan, sitten noin puolen tunnin kuluttua kerrottiin, että koko lento on peruttu. korppi lentää White Laken lähistöllä
No, menimme WestJetin tiskille (siis piiiiiiitkän jonottamisen jälkeen) selvittämään mitä vaihtoehtoja olisi. Yksi olisi ollut lentää myöhemmin lauantaina Calgaryyn ja sieltä Kelownaan (olisi tarkoittanut lähinnä koko päivää lentokentällä - ei kiitos) ja toinen oli siirtää lento sunnuntaiksi ja kolmas rahat takaisin ja forget it.

Siirsimme lennon sunnuntaiksi ja samalla vaihdoimme paluupäivän maanantaista tiistaiksi, että edes jotain ehtisimme Kelownassa tekemään. Saimme taksisetelit ja ruokasetelit lentoyhtiöltä, joten no problem. Harmittihan se vähän, mutta kotona sitten vähemmän, kun huomasin, että olin unohtanut Tuomaksen Halloween-asun ja Vickien pyytämän kirjan kotiin. omenoita BC Fruit co-op
Kelowna on muuten kaupunki Okanagan-järven rannalla suurinpiirtein Vancouverin ja Calgaryn puolivälissä. Alue on tunnettu hedelmä- ja viinitarhoistaan. Kuulin itseasiassa eilen uutisista, että hedelmätarhat (omenia, päärynöitä, kirsikoita, luumuja, persikoita yms) ovat vähentyneet Washingtonin kilpailun vuoksi ja viinitarhojen määrä on muutamien vuosien aikana kasvanut parista kymmenestä yli sataan. Joskus aiemmin alueella tuotettiin lähinnä hedelmäviinejä, mutta nyt siis oikeita viinejä. Alueella on kesällä kuivaa, aurinkoista ja lämmintä. Viinitarhoilla onkin isot kastelujärjestelmät.Näkymä Knox Mountainilta Okanagan-järvelle
Vickie on sukututkimusystäväni, jonka kanssa olen ollut yhteyksissä jo 90-luvulta lähtien. Kuten jo aiemmin eräässä postauksessani kerroin, hänen Tuulari-sukunsa tulee Lapualta. Hän on käynyt Suomessa kaksi kertaa. Hän kävi myös luonamme Tallinnassa vuonna 1999. Aiemmin tänä syksynä Vickie pistäytyi luonamme täällä Victoriassa.
Vickie oli meitä sunnuntaina aamupäivällä lentokentällä vastassa. Lähdimme ajamaan kohti Salmon Armia, jossa Vickien äiti Mavis ja poika George asuivat.
Söimme lounasta Georgen ja hänen perheensä luona. Tuomas oli innoissaan, kun Georgen tytöt (8 ja 11 v) esittivät hänelle voimistelutemppuja - kärrynpyöriä ja muuta sellaista. Georgen koira sai taas jälleen kerran varauksettoman ihailun osakseen ja tyttöjen kaniakin Tuomas silitti.
Tuomas pääsi osallistumaan lasten Halloween-tapahtumaan paikallisessa ostoskeskuksessa yhdessä Georgen tyttöjen kanssa. Tuomaksellahan oli jo Halloween-asu valmiina, kun olimme ostaneet pandakarhupuvun Victoriassa pidettyihin taaperoiden pippaloihin.
Salmon Armissa asui aikoinaan paljon suomalaissiirtolaisia. Monet olivat kotoisin juuri Lapuan seutuvilta ja aluksi rakensivat Kanadan rautateitä ja myöhemmin työskentelivätkin niiden palveluksessa. Kävimme myös White Lakessa, jossa Vickie asui lapsena. Näimme upeita vuorimaisemia ja kirkkaina kuultavia järviä sekä paljon kanadalaista maaseutua.
Kelownan ja vanha suomalainen sauna White LakessaSalmon Armin ympäristössä syysvärit hehkuivat paljon kirkkaampina kuin täällä Victoriassa, jossa ruskaa tuskin onkaan. Eihän täällä ole ollut pakkasiakaan. Illaksi palasimme lähelle Kelownaa Joe Richin laaksoon, jossa Vickie asuu miehensä Joen kanssa. Joe oli paistanut meille mehukasta kinkkua. Ei kuitenkaan tullut joulu mieleen, sillä kinkku oli sivelty ruskealla sokerilla. Kinkun kanssa oli porkkanoita, vihreitä papuja ja perunasuikalelaatikkoa. Hieno Halloween-aaton ateria siis.
Itse olin varmaankin ylittänyt itseni ja vein tuliaisiksi itse tehtyä pullaa. Kardemumman olin ottanut mukaan jo Suomesta, että tulisi varmasti oikeanlaista. Tuomas on jännä, että vaikka ei ole eläissään pullaa saanut, kuin ehkä mumman luona palasen, niin kyllä hän oli heti pullaa kärttämässä. Mikähän siinä oikein on? Voiko olla pullahiiri jo syntyessään... Sitten hän sanoi "kiitto" ja "nam nam".
Vickie oli järjestänyt kaiken todella kivasti, meidän ei tarvinnut stressata mistään. Hän oli jopa lainannut Tuomakselle sängyn ja kaivanut kellarin kätköistä leluja. Tuomas sai leikkiä Tuomas-veturilla. Pihalla Vickien kaksi isoa koiraa antoivat Tuomakselle reippaat naamapusut. Poika vain nauroi.
Maanantaina oli sitten viininmaistelupäivä. Kävimme Summerhill Pyramid wineryssä, joka on Summerhill Pyramid Winerytunnettu pyramidinmuotoisesta varastostaan.
Pyramidissa ei kuulemma mikään pilaannu ja kuulemma jonkun parkinsonintautikohtauksetkin olivat sielläolon ajaksi lakanneet.
Kuohuviini oli pirtsakkaa, mutta tarjoillut kaksi valkoviiniä olivat saksalaistyyppisiä - en ole rieslingin ja gewürztraminerin ystävä. Punaviini taas oli laimeaa Merlot'a. Kierros viinitarhalla ja pullottamossa oli kuitenkin oikein mukava.
Viinitarhan jälkeen lähdimme käymään BC Fruit Packers (nykyisessä Okanagan Tree Fruit co-operative) osuuskunnassa, tämä oli tietenkin Panun suosikkikohde. Osuuskunnalla oli varsin isot pakkaus- yms. tilat Kelownassa. Kävimme myymälässä, jossa ostimme erilaisia omenia, päärynöitä ja luumuja. Täytyy sanoa, että hauskat Kalle -nimiset tummanpunaiset päärynät olivat kyllä parhaita päärynöitä, mitä olen eläissäni syönyt. Eikä Honeycrisp-omenatkaan mitään huonoja olleet. Todella mehukkaita. Eddien tukkirekka

Tiistaina oli Panun vuoro tehdä miesten juttuja. Hän pääsi Vickien pojan Eddien kanssa vuorille, kun Eddie kävi siellä tukkirekallaan hakemassa lastin sahalle Kelownaan.
Tuomaskin sai käydä hetken istumassa tukkirekan ratin takana. Palattuaan Panu kertoi, että oli ollut todella mielenkiintoista. Eddie oli myös kertonut eri työvaiheista. Vuorilla oli pieni kerros luntakin. Korkeimmillaan olivat käyneet 1700 metrissä.
Ennen lentomatkaa takaisin Victoriaan kävimme vielä Knox Mountainilla, josta oli todella hienot näkymät auringon paistaessa Kelownan ja Okanagan-järven ylle.Kelowna ja Okanagan-järvi